*

Vastaanpuhuja

Elokuva: The Grey - Suden Hetki

Erittäin usein elokuviin mennessään menee katsomaan parempaa leffaa kuin sitten penkiltä noustessaan ymmärtää katsoneensa. 

The Grey on positiivinen poikkeus. Camp elementit ovat olemassa: Kestotähti Liam Neeson, lentokoneonnettomuus ja sudet. Elokuvaan on helppo mennä vino hymy naamalla.

Se hyytyy kuitenkin, kun ensimmäiset hyytävät ja kylmät kuvat maalataan eteen ja toivottomat ihmiskohtalot, jotka pakottavat pakenemaan maailman laidalle esitetään hyvin hienovaraisesti, kuin ohimennen. Lopulta, kun esittelyt on esitelty, seikkailu voi lähteä käyntiin. 

Ruumiiden ja lentokoneromun keskeltä, verensekaiseksi matkaksi jonka varjoissa vaanivat luonnottomat susidemonit, joiden demonius on niiden inhimillisyydessa. Elokuva ei ole oikeastaan seikkailu- tai toimintaelokuva. Se ei ole sankaritarina tai viihdyttävä äijäkomedia, vaikka siinä huumoria onkin. Naurua kuolemalle. 

Elokuva on tarina kuolemasta ja elämästä. Sankaritarina on siinä, miten ne kummatkin kohtaa ja suurin sankari elokuvassa löytyykin päähenkilön muistoista, aivan kuin hän vain pyrkisi löytämään itsestään saman rohkeuden.

Elokuva pohtii. Se pohtii milloin elämä ei ole enää elämisen arvoinen. Se pohtii millainen kuolema on paras - tai parempi -  kuolema. Elokuvassa kuolema myös nauraa meille. Juoksemme päähenkilöiden mukana eteenpäin, toivoen pelastusta. Menemme mukaan suureen huijaukseen nimeltä elämä, mutta kuolema on aina tien päässä. Aina seuraavan kukkulan takana. Mustana, kiiluvasilmäisenä varjona, joka ei odota, että saat vedettyä henkeä,  levättyä ja parannuttua.

Ja sitähän elämä kai on siellä syvässä päässä ja pelkistetyimmillään. Vielä kerran. Aina yhden kerran.

Elä ja kuole tänä päivänä

Elä ja kuole tänä päivänä.

Hyvä leffa. Helvetin hyvä.

 

http://www.youtube.com/watch?v=Hfb0-U0ydj8

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset