Vastaanpuhuja

Iltasatu

Nykyään sitä tulee törmättyä jatkuvasti arkielämän tilanteisiin, joihin ei koskaan ajatellut joutuvansa. Tilanteisiin, joita ei ole aiemmin miettinyt.

Kuten vaikkapa iltasatu.

Nurkissa pyörii kaikenlaista lastenkirjaa ja niissä on yhtä monentasoisia tarinoita. Kaikki päivänselvästi käännetty jostain muusta kielestä. Niissä teemoissa on aina jotain vieraita elementtejä, eläimiä, kasveja tai maisemaa, joka ei vaikuta tutulta. Eläinhahmoja, jotka ratkovat ongelmia ja lopulta kaikki päättyy kivasti. Tai jostain valmiista lastenbrändistä spinnattu väkinäinen tarina.

Toisaalta lapselle, jonka sanavarasto on ehkä muutaman kymmentä sanaa ja niistä muodostettuja kaksisanaisia lauseita, voisi lukea periaatteessa vaikka einespakkauksen kyljestä iltasadun. 

Kokeilin myös improvisoida. Ensiksi, kun luin tarinaa kilpikonnasta ja karhusta, muuttelin tarinaa itse. Kerroin sen niin, että koko tarinan opetus muuttui opetukseksi, jonka itse haluaisin kertoa. Sitten vaihdoin tyylilaja farssiksi. 

Lopulta päädyin itse keksimään absurdeja satuja, joissa esiintyi jostain syystä useinmiten varis, lepakko tai orava. Tyypillistä näille saduille näytti olevan se, ettei niissä ollut mitään opetusta, vaan pelkkiä sattumanvaraisia kohtaloja. Paitsi oravasadussa orava loputla päätyi viemään pulloja kauppaan saadakseen pähkinöitä ja välttyäkseen kuivahkojen käpyjen syönniltä.

Sitten vakavoiduin. Iltasadun voisi mutuilla olevan ihan olennainen osa lapsen kielellistä kehitystä. Sen lisäksi ne toimivat välineinä ymmärtää maailmaa ja ihmistä siinä. Se on myös menneisyydessä ollut tapa välittää tietoa sukupolvelta toiselle. Tapa välittää uskomuksia ja arvoja. Varoittaa ja muistuttaa. 

Suomessa on ollut tarinankerronnan perinne, jota on aikojen saatossa yritetty jopa tuhota erinäisten tahojen toimesta. Suomessa tunnetuimpana sen pohjalta luotuna teoksena voidaan pitää Kalevalaa, joka kuitenkin sillä tasolla on jonkinlainen aikansa salatut elämät. Popularisoitu ja siistitty versio loitsurunoudesta, joissa toisinaan manattiin syntyjä syviä - selvitettiin jonkin synty. Se on aika jännä tapa ajatella, ei kovin vieras nykyajallekaan. Kun ymmärrät jonkun synnyn, ymmärrät, mitä se on. Kun saat kiinni asian synnystä, voit käyttää sen voimaa tai tuhota sen aiheuttamia asioita.

Loitsurunoudesta on näinä päivinä onnistuneimmin mielestäni ammentanut black metal- yhtye Ajattara. 

"Nouse luontoni lovesta
Haon alta haltijani
Synteni syvästä maasta
Nosta tuulet tuntiessas" 

Ajattara - Musta Aurinko

Myös humppametalliyhtye Finntroll on nyökännyt päätään loitsurunoudelle kappaleessa Madon Laulu.

"Unenketra
Untenpoika
Salat saattele etehen
Salat uusissa unissa
Miehen mieli nukkuessa
Näytä mulle murhamiehet
Paljon on pahantekijät
Jotta kostohon kykenen
Tämän kuun kuumottaessa
Tämän keträn kelluessa" 

Mutta takaisin Kalevalaan. Mietin, että olisi mukava lukea se taas uudestaan. Edellisestä kerrasta on aikaa. Toisinaan palaan siihen, etsien viittauksia johonkin muuhun. Jokin aika sitten ihmettelin tiettyjä runoissa toistuvia lukuja (esim. 9 ja 7) ja olen koittanut selvittää Mustan Koiran syvintä olemusta. Koira on mainittu myös kullervon tarinassa:

"Loihe siitä itkemähän; itki päivän, itki toisen. 

Itse tuon sanoiksi virkki: "Oi on ehtoinen emoni! 
Mitäs mulle tänne heitit eläessä tällä maalla?

"Et kuule, emo, minua, jos ma silmillä siherrän 
eli kulmilla kujerran, päälaella lausuelen!"

Emo hauasta havasi, alta mullan muistuttavi: 
"Jäihän multa Musti koira käyäksesi metsämaille. 
Ota koirasi keralle, mene tuonne metsämaille, 
ylös korpehen kohoa metsän tyttöjen tyköhön, 
sinipiikojen pihalle, havulinnan liepehille, 
evähiä etsimähän, antia anelemahan!"

Musta koira on symbolina sangen mielenkiintoinen, jopa kulttuurirajoja ja aikakausia ylittävä kuoleman ja tuhon muoto. 

Ehkäpä tosiaan alan lukea Kalevalaa pojalleni iltasaduksi, sillä siinä on nykyajallekin niin olennaisia tarinoita, joista viimeiseksi lainaan Väinämöisen kommenttia Kullervon kuolemasta:

"Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko 
luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän! 
Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama 
ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan, 
vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi." 

http://youtu.be/fmW1j4gRezY

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Anne Pylkkönen

Lapset tykkää myös lorukirjoista, sellaisista joissa ei ole selkeitä opetuksia tai realismiakaan, pelkästään sanoja jotka tuntuvat mukavilta suussa ja korvassa.

Äkkiä voisi ehkä kuvitella että lorukirjat olisivat jotekin tyhjänpäiväistä höpötystä. Loruilussa tärkeintä on kuitenkin läheisyys ja rentous- ja sanojen maiskutteleminen ja mutkuttaminen yhdessä lapsen kanssa voi olla siis todella mukavaa.

Johan Lom

Kun itse luin iltasatuja tyttärilleni aikoinaan, niin yritin olla mahdollisimman ilmeikäs. Hanhiemon Satulippaassa oli satu seitsemästä kilipukista ja susihukasta. Kun tulin siihen kohtaan, jossa kilipukit luulivat äitinsä olevan oven takana ja avasivat oven ja sitten seuraavan sivun käännettyäni siinä oli puolen sivun kokoinen vihainen suden naama ja lausuin dramaattisella äänellä "VOI KAUHISTUS - SE OLIKIN SUSI!!!", niin toinen tyttäristäni syöksyi sängyn alle piiloon ja seuraavana päivänä huomasin, että kyseiseltä sivulta oli revitty se suden naamakuva pois.

Nykypäivänä varmaan heidät olisi otettu huostaan traumoja aiheuttavan isän vuoksi ...

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

poikani ollessa pieni kerroin minä myös hänelle satuja. En lukenut niitä mistään, enkä mitään valmista satua yrittänyt kertoa, vaan aloitin sadun sanoilla olipa kerran ja keksin sadun hekilöt ja annoin kertomuksen jatkua omalla painollaan. Jotenkin sain aina satuihun kuitenkin jonkun lapsen elämään tärkeän opetuksen ujutettua sekaan. Yhden opetuksen muistankin,"ettei maailmassa olisi mitään mukavampaa kuin koulunkäynti ja uusien asioiden oppiminen". Se opetus meni mielestäni hyvin perille.

Satukirjoihin liittyen: En voinut vastustaa kiusausta olla ostamatta kirjakaupasta kirjaa "Urhea pikku Mörkyli". Hauska kirja, joka kannattaa lukea lapsen kanssa vaikka päivälläkin.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Noita pitäisi kyllä miettiä, että minkälaisia tarinoita tästä maailmasta pitäisi kertoa. Eläinhahmot ovat kaiketi sillä lailla käytännöllisiä, että ne ovat ensimmäisiä stereotyyppejä, joita meihin iskostetaan, samalla kun se on niiden ihmisvastineet joita pitää varoa tai ihailla.

Pitäisiköhän kokeilla ihan oikeasti kirjoittaa satu tai pari.

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Kannattaa kokeilla. Et varmaan menettäisi mitään jos jonkun sadun kirjoittaisit. Päinvastoin jos onnistut kirjoittamaan hyviä satuja, niin siitähän voi jopa saadakkin jotain.