*

Vastaanpuhuja

Buhurt

 

 

Kun haarniska on puettu päälleni, mietin miksi emme synny tällaisiksi. Oloni on pysäyttämätön ja tuhoutumaton. Arvioin nopeasti painokseni 130- 140 kg. Käsissäni ovat teräskintaat.  Polvissani puskurit, joiden sivuilla teräslautaset. Kun niitä kilauttaa miekalla, ne kuulostavat pieniltä hautajaiskelloilta. Kypärä on tila, josta näen ulos, mutta josta kukaan ei näe sisään. Hengitykseni höyryää teräsverkon reikien läpi. 

Oloni on hilpeä ja iloinen. Miten tällaisesta voi tulla näin hyvälle mielelle?

Kehä on paksuista puista pystytytetty kapea neliö, jota sanotaan listiksi. Sen sisässä seisomme me kuusi. Kaksi heistä puolellani, kolme heistä vastassani. Tuomari puhuu, mutten juuri kuuntele. Tuijotan kohdallani seisovaa miestä. Kun lupa kohta tulee, mikään ei pidä minua pois hänen kimpustaan - paitsi keltainen lippu tai huuto: "Stop fight". 

Minua ohjeistetaan ottamaan rauhassa. Seuraamaan. Tämä on viimeinen tappeluni tänään. En aio tehdä tehdä mitään sinne päinkään.

Keltainen lipputanko nousee edestämme. Energia säteilee jäsenissäni. Otan pari kävelyaskelta ja säntään juoksuun. Haarniska ei paina mitään, kun juoksen. Karjahdan, hyppään ja tarjoan polvea eteen. Se osuu suoraan isointa vastustajaa rintaan ja hän horjahtaa vasten listiä.

Nuohoan häntä pitkin listin reunaa kohti kulmaa. Kilpikäteni on vapaana ja lyön koko painoillani häntä kypärän oikealle puolella kaksi kertaa sillä, mikä saa hänet taipumaan sen mukaan. Jokin osa tippuu hänen haarniskastaan ja kilahtaa maahan. Hänen päänsä on taipunut listin ulkopuolelle.  Koitan päästä hänen niskansa päälle, mutta hän pääsee takaisin nurkkaan ja lukitsee itsensä asekädellään listiin. 

Tarjoan kilpikädelläni siihen pari lyöntiä ja se nousee kuin automaattisesti pois sieltä. Saan asekäteni vapaaksi ja tarjoan niin kovan oikean suoran hänen kypäränsä ristikkoon kuin suinkin pystyn. Hänen päänsä taipuu taaksepäin lyönnin voimasta. Päätän kaataa hänet.

Hän ei vastustele kampitusta suuremmin, mutta vetää minut mukanaan niin alas, että polveni osuu maahan. Tuomarit käskevät minut polvelle. Kiroan typeryyttäni ja ajattelemattomuuttani. Ihan pienellä tarkkaavaisuudella olisin nyt seuraavan kimpussa.

Katson kumppaneitani. Yksi nurin, toinen kamppailee kahden kanssa.

Häviämme erän.

Hengitän raskaasti. Kävinkö liikaa anaaerobisella alueella? Jaksanko vielä kaksi tällaista? En tiedä. En välitä. Tämä on viimeinen tappelu ja vedän sen täysillä.

Toisessa erässä en enää ryntää, mutta he näyttävät odottavan sitä. Otan rauhassa. Ajan mieheni listiin ja lonkkaheitän hänen maahan. Ja taas hän vetää minut mukanaan. Muut saavat yhtä paljon aikaan. Tasapeli.

Viimeisen erän aloitan raskaasti puuskuttaen. Olemme sopineet, että minä sidon kaksi isointa, kun kumppanini kaatavat yhdessä yhden. Teen juuri niin. Kävelen ripeästi kohti kahta, pukkaan oikealla kädelläni toista ja hän horjahtaa ja kaatuu takaisin omaan päätyynsä. Mutta listi tulee vastaan. Annan toiselle miekasta. Ensimmäinen palaa ja suureksi huvikseni huomaan, että juuri ne kaksi ovat tulossa suoraan kimppuuni. Taktiikkamme ovat samat.

Liikutan miehiä jonoon ja koitan pitää heidät niin. Toinen heistä saa otteen kädestäni ja saattelee minut listiä halaamaan. Palaan saman tien jatkamaan siitä, mihin jäin. Kumppanini saavat kaadettua yhden miehen, mutta yhden hän saa myös mukanaan maahan. 

Hengitykseni alkaa haukkua. Vapautunut kumppanini ottaa toisen jäljelläolevissta miehistä ja he ajautuvat listiin. Minä tuijotan omaa riippakiveäni, enkä ole enää lainkaan varma, että jaksan tehdä hänelle enää yhtään mitään.  Vilkaisen sivulleni ja näen vastustajan selän. Käännyn ja hyökkään hänen kypäräänsä kiinni. Väännän hänet maahan. Hyvä etten hihku ilosta. Mutta häne ei mene maahan. Äkkiä kuulen hänen hieman paniikinmaisen karjuntansa. Kilpikäsi on jumissa listissä ja minä revin häntä maahan. Tuomarit keskeyttävät toimintani.

Kiroan mielessäni ja kiroan vielä enemmän, kun hän saa jatkaa. Minulla ei ole enää mitään jäljellä. Haukun vahingossa hammassuojat suustani ja koitan saada tauon. Sitä ei tule.

Kypärä on alkaa muuttua kuumaksi, pimeäksi huoneeksi, jossa ei ole ilmaa. Mikään määrä hengittämistä ei auta. Pakokauhu alkaa kammeta liskoaivoistani. En kykene liikkumaan, en kykene tekemään mitään muuta kuin hengittämään, enkä saa sittenkään tarpeeksi happea. Kypärä on kiinni remmeillä ja minä sen vankina.

Lasken polven maahan. Luovutan. Vastustajani hiippailee kumppanini kimppuun, auttamaan omaansa. Minä koitan pitää itseni rauhallisena ja hengitellä. Hengitän niin, että keuhkoihin sattuu ja olen ihan varma, että tukehdun vielä.

Sitten peli on ohi. Viimeinenkin nurin.

Kiroan kypärää päästäni. Joku avaa remmit. Haukkaan raikasta ilmaa. Se tuntuu niin hyvältä keuhkoissani.

Rauhallisuuteni palaa, mutta sen mukana myös pettymys.

Vastujani kanssa toteamme jälkeenpäin, että voittaja on lopulta se, joka viimeisenä vääntää menemään. Kiroan itseni luovuttajaksi, mutta kokemusta rikkaammaksi. Hyvä kokemus. Parhaat kokemukset elämässäni ovat olleet ne, kun olen jollain reunalla. Henkisellä tai fyysisellä. Huonon niistä tekisi vain se, etten ole niitä enää kokemassa.

Ehkä vielä tulee seuraava kerta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset