Vastaanpuhuja

Dayz - Selviäjät

  • Dayz
    Dayz

 

 

Uin kohti rantaa. Kohti kylää. Sumu velloo rannoilla ja vesi on viileää. Vaatteeni painavat, Vetävät kohti pohjaa. Matkaa ei ole enää paljolti. Pieni kylä harmaan sumun keskellä kylpee kohta aamuauringossa. Saan ruokaa ja kuivia vaatteita. Voin soittaa kotiin ja kertoa kaikille, missä olen. Lokit parveilevat, nokkien rannalla jotakin. 

Jalkani tavoittavat pohjan. Alan kahlata kohti rantaa. Tärisen kylmästä. Raajani tuntuvat painavilta. Vedän syvään henkeä, kun veden paino pikkuhiljaa helpottaa. 

Nostan katseeni ja katson helpottuneena ruohikkoista rantaa. Näen resuisen, sairaalloisesti huojuvan hahmon samaan aikaan, kun se näkee minut. Äkkiä siihen tulee eloa. Se päästää murinaa muistuttavan korahduksen ja lähtee juoksemaan minua kohti vauhdilla, joka on yhtä epätodellinen kuin yhtäkkiä palleani täyttävä jäätävä tunne. Helpotus on tiessään.

Sekunti, jonka prosessoin tapahtuvia asioita tuntuu hitaalta. Prosessoinnin tuloksena panikoin. Sukellan takaisin kohti selkää. Kun pääni nousee pintaan kuulen pärskinnän ja haukahtelevan yskähtelyn. Se tulee perässäni. Alan uida. Paniikki saa jäseniini uutta voimaa. Uin syvemmälle, ja jatkan rannan suuntaan. Ranta pilkkaa minua joka kerta kun näen sen haukatessani henkeä. Näen kuin hahmon juoksevan siellä, neljällä raajalla, ulvahdellen.

En tiedä missä olen, enkä ymmärrä mitä tapahtuu. Jatkan uimista. Jatkan ajan. Pitkän ajan.  Jatkan, kunnes vedän vettä henkeen. Käännyn kellumaan. Takanani ei näy ketään. On aivan hiljaista tuulta ja lokkeja lukuunottamatta. Kylä häämöttää kaukana. Nyt ranta kutsuu minua, mutta minä en halua enää astua sille. Haluaisin lähtä uimaan kohti selkää. Ranta ei näytä enää levolta tai lopulta vaikeuksille.  Se näyttää uhkaukselta. Se näyttää haasteelta. Hiljalleen kellun, kunnes jalkani ottavat jälleen pohjaan. Seison sydän hakaten vedessä. Kuulostelen henkeäni pidätellen. Mitään ei kuulu.

Pakotan jalkani toimimaan. Kävelen kohti rantaviivaa. Astun askel askeleelta rannalle. Mudansekainen hiekka lossahtaa jalkani alla.

Sitten näen ne. Tielle kasatut romut. Palaneet autot. En tiedä missä olen, mutta alan ymmärtää, mitä en ymmärrä siitä, mitä tapahtuu.

 

------

 

Tarina perustuu tositapahtumiin - pelissä.

DayZ on ARMA2 - "sotasimulaation" päälle rakennettu lisäosa, jossa pelikenttänä on päälle 200 neliökilometrin saari kaupunkeineen ja kylineen jossain Itä-euroopassa. Zombeineen ja ihmispelaajineen. Pääideana ei räiskintäpelille epätyypillisesti ole tuhota vihollista tai voittaa, vaan selvitä hengissä, haalia kamaa. Kuten elämässä, kuolema tulee kaikille lopulta, idea on pitkittää sitä mahdollisimman pitkään. 

 

------

 

Päästyäni halliin huokaan helpotuksesta. Jokainen rakennus on uusi työ. En ole päivän aikana edennyt paljoakaan. Olen maannut naama mudassa toivoen etteivät ne näe minua. Etteivät kuulleet. Aivan vierestä jokunen on kävellyt. Niinä hetkinä liskoaivot käskevät juoksemaan. Niitä vastaan olen saanut  taistella koko aamupäivän. Kuulen niiden vinkuvan hengityksen hallin peltien raoista, kun ne kävelevät loputonta kävelyään. Lämpötila on noussut nopeasti ja voin haistaa koko tämän kuolleen saaren koko komeudessaan. Ilma on paksua ja haisee sille roskikselle, jonne se pakastaessa huonoksi mennyt lihankimpale on päätynyt pari päivää sitten.

Minua janottaa.  

Olen nähnyt kaivoja, mutten ole varma voiko vettä juoda. Olen nähnyt monenlaisia tölkkejä. Epäilen, etten ole ainut elossaoleva ihminen tällä saarella. Olen nähnyt taisteluiden jälkiä. Verisiä vanoja nurmikossa. Hylsyjä ja ammuttuja ihmisiä, joille on tehty läpikotainen ruumiintarkastus. Kappaleiksi hakattuja. Työnnän ne pois mielestänti ja katson hallia. Näen sen. Tölkin. Aivan kulmassa. Romukasan päällä. Unohdan kaiken, kun juoksen kohti tölkkiä. Kalmot, raadot ja painostavan, edessä häämöttävän kuolemani. Tölkki on avaamaton! 

Vapisevin käsin avaan sen ja hörppään. Limonadi ei ole koskaan maistunut näin hyvältä. Koskaan sen jälkimaussa ei ole ollut näin paljon toivoa. Jano helpottuu hieman. Katson romukasaa ja näen lisää toivoa. 

Ase. Ammuksia.

Se on kaksipiippuinen haulikko. Nauraisin, jos uskaltaisin. Sitten tajuan, etten todennäköisesti voi sitä käyttää, ellen halua kutsua kaikkia noita ryömiviä, raahustavia ja nelistäviä hirviöitä ruokailemaan. Sen lisäksi minulla on nälkä.

 

------

 

Pelissä on indikaattorit janolle, nälälle, lämmölle ja verelle. Niistähän selviämisessä on kyse. Minkä tahansa niistä painuessa alas, seuraa pyörtyilyä, näköharhoja ja lopulta kuolema. Pelin vuorokausirytmi on normaali. Päivisin on kuuma, öisin on kylmä (ja säkkipimeää ilman valoa). 

Idea on pysyä poissa näkyvistä ja kuuluvista. Elävät kuolleet ovat yksi vaaransa, mutta kaikkein vaarallisin olento pelissä on kuitenkin ihmispelaaja, joita on palvelimesta riippuen nollan ja sadan välillä. Pelin laajasta vapaudesta johtuen he ( kuten sinäkin ) voivat tehdä selviämisestä helpompaa tai vaikeampaa. Pelissä on lukematon määrä aseita, kirveistä 12.7 mm luoteja ampuviin kiikarikivääreihin. Sen lisäksi liikkumavälineitä löytyy polkupyöristä veneisiin ja helikoptereihin. Ruokaa on purkissa, sitä voi metsästää, vaihtaa tai ryöstää muilta pelaajilta. Autoja voi (käsittääkseni) korjata löytyvillä varaosilla ja bensaa pitää käydä tankkaamassa kuolleiden kansoittamissa kaupungeissa.

 

------

 

Ylitän pellon. Rakennukset sen toisella laidalla näyttävät sotilasrakennuksilta. Juoksen kyyryssä kohti lähintä miehistönkuljetusajoneuvon romua. M249 painaa ja hiertää hartioitani, mutta hyväksyn sen. Se tekee minusta pelottavimman otuksen tällä saarella. Sitten näen sen. Se ei ole kalmo. Se kiipeää sotilasrakennuksen tikkaita. Pelkään, että se näki minut. Kyyristyn romun viereen miettimään. Entä jos hänellä on kavereita?

Pohdiskeluni keskeytyy, kun lyijyä alkaa nakuttaa romun keulaan. Se siitä. Laukaukset tulevat talon suunnalta. Painun romun taakse, ja kurkistan kulman takaa. En näe ketään. Juoksen kyyryssä romun toiselle kumalle polviasentoon ja päästän lyhyen sarjan katolle. Niihin kohtiin, jossa luulen ampujan olevan. Sarjan jälkeen vaihdan taas paikkaa. Ammun tuelta romun yli. Kalmoja alkaa juosta ympäriinsä. Ammun ne liikkumattomaksi.

Sitten olkapäähäni osuu jotain. Takaa oikealta lentää luoteja. Vedän maihin ja koitan nähdä amujan. En näe ketään.

Minun täytyy päästä pois tältä pellolta. Minun täytyy löytää jotain, millä paikata verta vuotava haavani. Sitten kuulen murahduksen takaani. Kaksi nelistäjää tulossa suoraan kohti. Ensimmäinen tippuu kun aseeni jyrähtää. Toinen juoksee suoraan minua päin. Lennähdän selälleni. Käännän aseen sitä päin, painan sen otuksen mahaan ja ammun pitkän sarjan. Loput päähän.

Nousen ylös kaatuen naamalleni maahan. Jalkani on todennäköisesti poikki. Alan olla epävarma selviämisestäni. Maailma käy valjummaksi ja kirkkaammaksi. Jos en löydä seuraavan viiden minuutin sisään paikkaustarpeita ja morfiinia, en tule selviämään iltaan. Lähden ryömimään kohti rakennuksia. Päätäni huimaa. Maailma muuttuu harmaaksi. Joku juoksee ohitseni tanssahdellen. En välitä. Minun täytyy päästä rakennukselle. Ryömin. M249 painaa, mutta se on minulle yhtä tärkeä kuin henkeni. Näen kolmannen miehen. Hän lähestyy minua kirves kädessä huudellen kai solvauksia kielellä, jota en ymmärrä. Hän hypähtelee ja nostaa kirveen. Kierähdän lyönnin alta pois ja jään selälleni. Viimeisillä voimillani kohotan M249:n. Suuntaan ja painan liipasinta. Nauran kun hänen kirveensä tippuu. Nauran kun hän kaatuu. Ammun lippaan tyhjäksi hänen päähänsä. Minua ei kirveellä tapeta.

Sitten luodit alkavat rapista taas. Tunnen osuman kuin tökkäykenä kylkeeni. Pimeys alkaa saapua. Reppu. Kirvesmiehen reppu. Täytyy kurottaa sitä kohti. 

Käteni kurottamassa kohti reppua. Se on viimeinen asia, jonka näen.

 

-------


Mielenkiintoni nykyajan räiskintäpelejä kohtaan on ollut varsin vähäistä. Ne ovat tylsiä, turhan usein ylihelppoja ja niin valmiiksi pureskeltuja, että olo on helposti kuin istuisi linnunpesässä äitihaikaran yrittäessä oksentaa sammakkoa suuhusi. Suojelusenkelinä naamalle tasaisin ajoin hyppii varoitus ja nuolet, jotka ohjaavat niin, ettei vahingossakaan eksy reitiltä, joka muutenkin on suora putki. Konsoleiden vallattua pelimarkkinat, pelit ovat muuttuneet entistäkin helpommiksi.

DayZ:ssä suojelusenkeli on ammuttu mereen ja tilalla on suojelusperkele. Se, joka antaa potkua kasseille, jos jäät nysväämään, mutta palkitsee mitä yllättävimmillä tavoilla, jos vaan löydät keinon selvitä sen seuraavankin kukkulan taakse. Pelistä syntyy nimenomaan hämmästyttäviä tarinoita selviytymisestä ja toinen toistaan hurjempina niitä löytyy modille omistetuilta foorumeilta, sekä youtubesta:

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Who is shooting in Cherno???

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Not me, Green mountain got me.

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Nyt vasta kehtaan kysyä, kun tämä kirjoitus on jo vanhentunut, että satutko pelailemaan ikinä täällä:

http://theflyingspaghettimonsterforestrunningsimul...

Jos pelaat, niin nimi olisi kiva. Jos et pelaa, mutta mahdollisesti myöhemmin pelaisit, niin voin antaa suositusta kuoliolle...

Jos on tuntematon servu, niin iso sääli. Tuolla on kaikki paremmin kuin publalla ikinä. Whitelistilläkin on jo 600 pelaajaa, joten ei mikään pienen piirin kerho, vaan ihan koko suomen aktiivipelaajien kerma kokoontuu sinne.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

En ole pelannut. Mahtava kuulla tuosta serveristä. Duunikaveri olisi kiinnostunut varmasti kanssa.